Evlutkirkko Sites > Kirkon selkokieliset sivut > Kirkkovuosi ja jumalanpalvelus > Kesä

Kesä

Juhannus on keskikesän juhla. Sitä vietetään Johannes Kastajan syntymän muistoksi.

Kesän ja syksyn aikana kirkoissa käytetään vihreää väriä. Se on kasvun ja arjen väri. Jumalanpalveluksissa puhutaan kristityn elämästä.

Juhannuspäivä | Apostolien päivä
7. sunnuntai helluntaista | Kirkastussunnuntai
9. sunnuntai helluntaista | 10. sunnuntai helluntaista
11. sunnuntai helluntaista | 12. sunnuntai helluntaista
13. sunnuntai helluntaista | 14. sunnuntai helluntaista
15. sunnuntai helluntaista | 16. sunnuntai helluntaista
17. sunnuntai helluntaista | 18. sunnuntai helluntaista
19. sunnuntai helluntaista

Juhannuspäivä

Evankeliumi

Luuk. 1:57–66

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 1

Elisabet odotti lasta.
Hän synnytti pojan.
Naapurit ja sukulaiset iloitsivat
hänen kanssaan lapsesta.

Kahdeksantena päivänä
synnytyksen jälkeen kokoonnuttiin
ympärileikkaamaan lasta.
Samalla lapselle annettiin nimi.

Elisabet sanoi:
”Pojan nimi on Johannes.”
Ihmiset sanoivat:
”Suvussa ei ole ketään,
jonka nimi on Johannes.
Eikö Sakarias ole sopivampi nimi.”
Sakarias oli pojan isän nimi.

Ihmiset kysyivät Sakariaalta,
minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle.
Sakarias oli mykkä eikä kyennyt puhumaan.
Niinpä hän pyysi kirjoitustaulun ja
kirjoitti siihen:
”Pojan nimi on Johannes.”
Kaikki hämmästyivät.

Samalla hetkellä
Sakarias sai puhekykynsä takaisin ja
hän ylisti Jumalaa.

TAI

Evankeliumi

Mark. 6:14–29

Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 6

Piirroskuva Johannes Kastajasta.

Monet ihmiset tiesivät Jeesuksen.
He pohtivat sitä,
kuka Jeesus on.
Jotkut sanoivat:
”Johannes Kastaja on herännyt kuolleista, siksi
Jeesuksessa vaikuttavat tuollaiset voimat.”
Toiset sanoivat:
”Hän on Elia tai
hän on profeetta, samanlainen kuin
profeetat olivat olleet.”

Kun kuningas Herodeskin kuuli Jeesuksesta,
hän sanoi:
”Minä mestautin Johanneksen, nyt
hän on herännyt kuolleista.”

Herodes oli pidättänyt Johannes Kastajan.
Hän oli pannut Johanneksen vankilaan.
Hän oli tehnyt sen veljensä vaimon Herodiaan tähden.

Herodes oli mennyt naimisiin Herodiaan kanssa.
Johannes Kastaja oli sanonut Herodekselle:
”Sinun ei ole lupa elää veljesi vaimon kanssa.”

Herodias ei sietänyt Johannesta.
Hän olisi halunnut tappaa Johanneksen.
Herodias ei voinut tehdä sitä, koska
Herodes pelkäsi Johannesta.

Herodes tiesi, että
Johannes oli pyhä mies.
Herodes kuunteli Johannesta mielellään, vaikka
Johanneksen puheet usein vaivasivat häntä.

Herodes järjesti syntymäpäivänään pidot.
Herodiaan tytär tanssi juhlissa.
Herodes ja hänen vieraansa olivat ihastuksissaan.
Herodes sanoi tytölle:
”Pyydä minulta mitä tahdot, niin
minä annan sen sinulle.”

Tyttö kysyi äidiltään Herodiaalta:
”Mitä minä pyytäisin?”
Herodias vastasi:
”Pyydä Johannes Kastajan päätä.”

Tyttö kiiruhti takaisin Herodeksen luo
Hän sanoi:
”Tahdon, että
annat minulle vadilla Johannes Kastajan pään.”

Kuningas Herodes tuli pahoille mielin.
Hän ei voinut vastata kieltävästi, koska
hän oli vieraittensa kuullen luvannut.

Herodes antoi pyövelille käskyn:
”Tuo minulle Johanneksen pää.”
Pyöveli meni vankilaan ja
hän mestasi siellä Johanneksen.
Sitten hän toi pään vadilla.
Hän antoi sen tytölle, ja
tyttö antoi pään äidilleen.

Kun Johannes Kastajan oppilaat kuulivat tästä,
he hakivat Johanneksen ruumiin.
Oppilaat vievät sen hautaan.

TAI

Evankeliumi

Luuk. 1:67–79

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 1

Sakarias täyttyi Pyhällä Hengellä.

Hän sanoi:
”Jumala on ylistetty!
Jumala on armahtanut meitä ja
hän on valmistanut meille pelastuksen.
Jumala on antanut meille pelastajan,
joka on kuningas Daavidin sukua.

Jumala on pelastanut meidät vihollisten vallasta.
Hän on osoittanut meille laupeutensa.
Jumala on pitänyt pyhän liittonsa.
Me saamme vapaina palvella häntä
kaikkina elämämme päivinä.

Sinua, lapsi, kutsutaan Korkeimman profeetaksi.
Sinä käyt Herran edellä ja
sinä raivaat hänelle tien.
Sinä johdat hänen kansansa tuntemaan pelastuksen,
syntien anteeksiantamisen.

Meidän Jumalamme hyvyydessään armahtaa meitä:
Korkeudesta saapuu meidän luoksemme aamun koitto.
Se loistaa pimeydessä ja kuoleman varjossa eläville,
se ohjaa meidän jalkamme rauhan tielle.

Päivän rukous

Pyhä Jumala.
Sinä olet armollinen.
Sinä annat anteeksi.
Sinä lähetit Johannes Kastajan kertomaan tästä ihmisille.
Vahvista meidän luottamustamme sinun hyvyyteesi.
Anna meille voimaa pyytää anteeksi
ja jättää pois kaikki väärä.
Opeta meitä rakastamaan ja palvelemaan lähimmäisiämme.
Rukoilemme tätä Poikasi Jeesuksen kautta.

Apostolien päivä

Evankeliumi

Luuk. 5:1–11

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 5

Eräänä päivänä Jeesus seisoi
Gennesaretin järven rannalla.
Siellä oli suuri joukko ihmisiä,
jotka halusivat kuulla, kun
Jeesus kertoi Jumalasta.

Rannassa oli kaksi venettä.
Kalastajat olivat nousseet veneistä ja
huuhtoivat verkkojaan.

Silloin Jeesus nousi toiseen veneeseen.
Se oli Pietarin vene.
Jeesus sanoi Pietarille:
”Souda vähän kauemmas rannasta.”

Jeesus istui veneessä ja opetti ihmisiä.
Kaikki kuulivat hyvin hänen puheensa.

Kun Jeesus lopetti puheensa,
hän sanoi Pietariille:
”Souda nyt vene kauemmas,
missä järvi on syvä.
Laskekaa verkot veteen siellä.”

Pietari vastasi:
”Opettaja, me olemme kalastaneet koko yön.
Emme ole saaneet kaloja.
Mutta lasken verkot, koska sinä käsket.”

Kalastajat laskivat verkot veteen ja
saivat niin paljon kaloja, että
verkot repeilivät.
He pyysivät apua kalastajilta,
jotka olivat toisessa veneessä.
Molemmat veneet olivat niin
täynnä kaloja, että
ne melkein upposivat.

Kaikki kalastajat olivat hämmästyneitä
suuren kalansaaliin takia.
Heitä pelotti, sillä
he eivät ymmärtäneet,
miten kaikki oli mahdollista.

Pietari kumartui maahan asti
Jeesuksen edessä.
Hän sanoi:
”Herra, mene pois minun luotani.
Minä olen syntinen mies!”

Jeesus sanoi Pietarille:
”Älä pelkää.
Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.”

Kalastajat vetivät veneet maihin ja
jättivät ne siihen.
Sitten he lähtivät Jeesuksen mukaan.

TAI

Evankeliumi

Matt. 16:13–19

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 16

Jeesus kysyi oppilailtaan:
”Kuka Ihmisen Poika on?
Mitä ihmiset sanovat hänestä?”
Oppilaat vastasivat:
”Toiset sanovat, että
Ihmisen Poika on Johannes Kastaja.
Toiset sanovat, että
Ihmisen Poika on Elia tai Jeremia tai
joku muu profeetta.”

Jeesus kysyi:
”Mitä te sanotte?
Kuka minä olen?”
Pietari vastasi:
Sinä olet Kristus,
elävän Jumalan poika.
Sinä olet Ihmisen Poika.”

Jeesus sanoi Pietarille:
”Sinä olet onnellinen, Pietari.
Minun taivaallinen Isäni on ilmoittanut tämän sinulle.”

Jeesus jatkoi:
”Sinä olet Pietari,
se tarkoittaa kalliota.
Tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni.
Minä annan sinulle taivasten valtakunnan avaimet.
Kenet sinä julistat vapaaksi maan päällä,
hän vapaa myös taivaassa.”

TAI

Evankeliumi

Mark. 3:13–19

Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 3

Jeesus nousi vuorelle.
Hän käski mukaansa oppilaansa, jotka
hän oli kutsunut seuraansa.
He olivat Pietari,
veljekset Jaakob ja Johannes,
Andreas, Filippus ja Bartolomeus,
Matteus, Tuomas ja Jaakob Alfeuksen poika,
Taddeus, Simon Kananeus ja Juudas Iskariot,
joka kavalsi Jeesuksen.

Jeesus oli kutsunut heidät seuraansa sen tähden, että
he opettaisivat ihmisiä ja
he ajaisivat pahoja henkiä pois ihmisistä.

Päivän rukous

Pyhä Jumala.
Jeesus Kristus lähetti oppilaansa koko maailmaan.
He julistivat ilosanomaa Jeesuksesta,
joka oli noussut kuolleista.
Anna Pyhän Hengen tehdä ilosanoma todeksi meille nyt.
Vahvista uskoamme.
Anna jokaisen ihmisen kohdata hyvä sanoma Jeesuksesta.
Ota vastaan rukouksemme.

7. sunnuntai helluntaista

Evankeliumi

Matt. 5:20–30

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 5

Jeesus sanoi:
”Teidän tulee noudattaa Jumalan tahtoa
paremmin kuin juutalaiset lainopettajat,
niin pääsette taivasten valtakuntaan.

Teille on opetettu käsky:
’Älä tapa.’
Joka tappaa,
on ansainnut oikeuden tuomion.
Mutta minä sanon teille:
Jokainen, joka on vihainen
toiselle ihmiselle,
on ansainnut oikeuden tuomion.

Jokainen, joka sanoo toiselle:
’Sinä olet hölmö’,
on ansainnut oikeuden tuomion.
Joka sanoo toiselle:
’Sinä hullu’,
on ansainnut kadotuksen.

Sinä aiot viedä uhrilahjan alttarille,
ja muistat, että
veljelläsi on jotakin sinua vastaan.
Sovi ensin veljesi kanssa ja
vie vasta sitten uhrilahjasi.

Sovi riita-asiasi ennen kuin
se viedään oikeuteen.
Jos sinut tuomitaan vankilaan,
et pääse sieltä ennen kuin
olet sovittanut kaiken.

Teille on opetettu käsky:
’Älä tee aviorikosta.’
Minä sanon:
Jos katsot naista himoiten,
olet jo sydämessäsi tehnyt aviorikoksen.”

TAI

Evankeliumi

Mark. 10:17–27

Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 10

Eräs mies tuli Jeesuksen luo ja
hän polvistui Jeesuksen eteen.

Mies kysyi Jeesukselta:
”Hyvä opettaja,
mitä minun pitää tehdä, jotta
minä perisin iankaikkisen elämän?”
Jeesus vastasi hänelle:
”Miksi sanot minua hyväksi?
Vain Jumala on hyvä,
ei kukaan muu.”

Jeesus jatkoi:
”Sinä tiedät käskyt:
älä tapa,
älä tee aviorikosta,
älä varasta,
älä todista valheellisesti,
älä riistä toiselta,
kunnioita isääsi ja äitiäsi.”
Mies vastasi:
”Opettaja,
minä olen noudattanut käskyjä nuoresta asti.”

Jeesus katsoi miestä ja
hän sanoi:
”Yksi sinulta puuttuu.
Myy kaikki, mitä sinulla on.
Anna rahat köyhille, niin
sinulla on aarre taivaassa.
Seuraa sitten minua.”

Mies lähti surullisena pois.
Hän oli hyvin rikas.

Jeesus kääntyi oppilaittensa puoleen ja
hän sanoi heille:
”Rikkaiden on vaikea päästä Jumalan valtakuntaan!”
Oppilaat hämmästyivät Jeesuksen puhetta.

Jeesus jatkoi:
”Jumalan valtakuntaan on todella vaikea päästä.
Kamelin on helpompi mennä neulansilmästä läpi kuin
rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.”

Oppilaat olivat yhä enemmän ihmeissään.
He kyselivät toisiltaan:
”Kuka voi pelastua?”
Jeesus katsoi heitä ja
hän sanoi:
”Pelastuminen on mahdotonta ihmiselle, mutta
Jumalalle kaikki on mahdollista.”

TAI

Evankeliumi

Luuk. 6:27–31

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 6

Jeesus sanoi:
”Rakastakaa vihamiehiänne.
Tehkää te hyvää niille,
jotka vihaavat teitä.
Siunatkaa te niitä,
jotka kiroavat teitä.
Rukoilkaa te niiden puolesta,
jotka puhuvat pahaa teistä.”

Jeesus jatkoi:
”Jos joku lyö sinua poskelle,
käännä hänelle toinenkin poski.
Jos joku vie sinulta viitan,
anna hänelle paitasikin.
Anna jokaiselle,
joka  pyytää sinulta jotakin.
Älä vaadi takaisin siltä,
joka jotakin vie sinulta.”

”Tehkää ihmisille samoin kuin
te tahdotte ihmisten tekevän teille”,
Jeesus sanoi.

Päivän rukous

Pyhä Jumala, rakas Isämme taivaassa.
Sinä olet rakkaus.
Sinä rakastat meitä.
Anna Henkesi uudistaa meitä,
että opimme rakastamaan sinua ja lähimmäisiä.
Rukoilemme tätä Poikasi Jeesuksen kautta.

Kirkastussunnuntai

Evankeliumi

Matt. 17:1–8

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 17

Piirroskuva, jossa taivaasta loistaa kirkas valo.

Jeesus pyysi mukaansa
Pietarin sekä veljekset
Jaakobin ja Johanneksen.
He menivät korkealle vuorelle,
jossa oli rauhallista.

Vuorella Jeesuksen ulkonäkö muuttui:
hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja
hänen vaatteensa tulivat
häikäisevän valkeiksi.

Samalla hetkellä heille
ilmestyivät kirjoituksista tutut Mooses ja Elia,
jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa.

Silloin Pietari sanoi:
”Herra, on hyvä, että me olemme täällä.
Jos tahdot, rakennan tänne kolme majaa:
sinulle ja Moosekselle ja Elialle.”

Loistava pilvi peitti heidät ja
taivaasta kuului ääni:
”Tämä on minun rakas Poikani.
Kuunnelkaa, mitä hän sanoo!”

Oppilaat pelästyivät ja
kumarsivat maahan asti.
Jeesus tuli heidän luokseen,
kosketti heitä ja sanoi:
”Älkää pelätkö, nouskaa ylös.”
Kun oppilaat katsoivat ympärilleen,
he näkivät vain Jeesuksen.

TAI

Evankeliumi

Mark. 9:2–8

Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 9

Jeesus pyysi mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen.
Hän vei heidät korkealle vuorelle,
yksinäiseen paikkaan.

Vuorella Jeesuksen ulkomuoto muuttui,
Hänen vaatteensa alkoivat hohtaa kirkkaan valkoisina.

Profeetta Elia ja Mooses ilmestyivät heille.
Jeesus keskusteli Elian ja Mooseksen kanssa.

Pietari ja toiset oppilaat olivat peloissaan ja
hämmentyneitä.
Pietari sanoi Jeesukselle:
”Opettaja, täällä on hyvä olla.
Me teemme kolme majaa:
sinulle, Moosekselle ja Elialle.”

Samassa tuli pilvi,
joka peitti Jeesuksen ja toiset varjoonsa.
Pilvestä kuului ääni:
”Tämä on minun rakas Poikani.
Kuunnelkaa häntä!”

Kun oppilaat katsoivat ympärilleen,
he näkivät vain Jeesuksen.

TAI

Evankeliumi

Luuk. 9:28–36

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 9

Jeesus nousi vuorelle rukoilemaan.
Hän pyysi mukaansa Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin.

Jeesuksen rukoillessa hänen kasvonsa muuttuivat.
Hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina.

Samassa Jeesuksen kanssa oli kaksi miestä,
Mooses ja Elia.
He keskustelivat Jeesuksen kanssa.
He puhuivat siitä, että
Jeesus lähtee pois.

Pietari ja toiset oppilaat olivat syvässä unessa.
Kun he heräsivät,
he näkivät Jeesuksen, Mooseksen ja Elian.

Kun Mooses ja Elia olivat lähdössä Jeesuksen luota,
Pietari sanoi:
”Opettaja, täällä on hyvä olla.
Me teemme kolme majaa:
sinulle, Moosekselle ja Elialle.”
Pietari oli niin hämmästynyt, että
hän ei tiennyt mitä sanoi.

Pietari puhui vielä, kun
pilvi peitti paikan varjoonsa.
Oppilaat pelästyivät, kun
miehet peittyvät pilveen.

Pilvestä kuului ääni:
”Tämä on minun Poikani,
minä olen valinnut hänet.
Kuunnelkaa häntä!”

Kun ääni vaikeni,
oppilaat näkivät vain Jeesuksen.
He eivät kertoneet kenellekään,
mitä he olivat kokeneet.

Päivän rukous

Pyhä Jumala.
Sinä lähetit Poikasi Jeesuksen meille opettajaksi ja pelastajaksi.
Tee meistä Jeesuksen seuraajia ja vahvista uskoamme häneen.
Poikasi Jeesus Kristus elää.
Hän hallitsee yhdessä sinun ja Pyhän Hengen kanssa.
Me rukoilemme sinua.

9. sunnuntai helluntaista

Evankeliumi

Matt. 7:15–23

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 7

Jeesus sanoi oppilailleen:
”Varokaa vääriä profeettoja ja
heidän sanojaan.
He tulevat luoksenne
lampaiden vaatteissa,
mutta sisältä he ovat kuin
raatelevia susia.

Te tunnette heidät teoista.
Te tiedätte, että
hyvä puu tekee hyviä hedelmiä,
huono puu tekee kelvottomia hedelmiä.

Jokainen puu, joka ei tee
hyviä hedelmiä,
kaadetaan ja poltetaan.
Samalla tavalla ihminen tekee
hyviä tai huonoja hedelmiä,
hyviä tai huonoja tekoja.

Se, joka toteuttaa minun
taivaallisen Isäni tahdon,
pääsee taivaaseen.”

TAI

Evankeliumi

Matt. 7:13–14

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 7

Jeesus sanoo:
”Menkää sisään ahtaasta portista.
Monet menevät avarasta portista sisälle.
He kulkevat laveaa tietä, mutta
se tie vie kadotukseen.
Ahdas portti ja kapea tie vievät elämään.
Vain harvat löytävät sen tien!”

TAI

Evankeliumi

Matt. 7:24–29

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 7

Jeesus sanoo:
”Joka toimii minun sanojeni mukaan,
on kuin järkevä mies.
Hän rakensi talonsa kalliolle.
Alko sataa ja
tuli tulvavesi virtasi.
Myrskytuuli pieksi taloa.
Koska talo oli rakennettu kalliolle,
se ei sortunut.”

Jeesus jatkaa:
”Joka ei toimi minun sanojeni mukaan,
on kuin tyhmä mies.
Hän rakensi talonsa hiekalle.
Alkoi sataa ja
tulvavesi virtasi.
Myrskytuuli pieksi taloa.
Koska talo oli rakennettu hiekalle,
se sortui maan tasalle.”

Ihmiset olivat hämmästyneitä Jeesuksen puheesta.
Jeesus opetti niin kuin se,
jolle on annettu valta.

Päivän rukous

Pyhä Jumala, rakas Taivaan Isä.
Poikasi Jeesus on tie, totuus ja elämä.
Vahvista uskoamme häneen.
Anna meille voimaa torjua valheita,
jotka rikkovat välejämme sinuun ja muihin ihmisiin.
Ota vastaan rukouksemme.

10. sunnuntai helluntaista

Evankeliumi

Luuk. 16:1–9

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 16

Jeesus kertoi oppilailleen
vertauksen taloudenhoitajasta.

”Oli rikas mies,
jolla oli taloudenhoitaja.
Miehelle kerrottiin, että
taloudenhoitaja tuhlasi
miehen omaisuutta.

Mies kutsui taloudenhoitajan luokseen ja
sanoi hänelle:
”Olen kuullut, että
hoidat tehtäväsi huonosti.
Et saa enää hoitaa minun talouttani.”

Taloudenhoitaja mietti,
mitä hänen pitäisi tehdä.
Sitten hän keksi ratkaisun.
Hän kutsui luokseen
vuorotellen kaikki ne,
jotka olivat velkaa hänen isännälleen.

Taloudenhoitaja kysyi
ensimmäiseltä velalliselta:
”Paljonko sinä olet velkaa isännälleni?”
Tämä vastasi:
”Sata astiaa öljyä.”
Taloudenhoitaja antoi hänelle
velkakirjan ja sanoi:
”Merkitse tähän, että
velka on viisikymmentä astiaa.”

Taloudenhoitaja kysyi
toiselta velalliselta:
”Paljonko sinä olet velkaa isännälleni?”
Tämä vastasi:
”Sata tynnyriä vehnää.”
Taloudenhoitaja antoi hänelle
velkakirjan ja sanoi:
”Merkitse tähän, että
velka on kahdeksankymmentä tynnyriä.”

Jeesus kehui,
kuinka viisaasti taloudenhoitaja toimi.
Hän sanoi oppilailleen:
”Tämän maailman lapset toimivat
viisaammin kuin valon lapset.
Heidän ystävänsä huolehtivat heistä, kun
he menettävät rikkautensa.”

TAI

Evankeliumi

Matt. 25:14–30

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 25

Jeesus kertoi vertauksen talenteista:
”Isäntä aikoi muuttaa pois maasta.
Hän kutsui palvelijansa luokseen.
Hän antoi omaisuutensa palvelijoiden hoitoon
kullekin hänen kykyjensä mukaan.
Yhdelle palvelijalle hän antoi viisi talenttia hopeaa,

toiselle palvelijalle kaksi talenttia ja
kolmannelle palvelijalle yhden talentin.
Sen jälkeen isäntä muutti pois maasta.

Palvelija, joka oli saanut viisi talenttia,
kävi niillä kauppaa.
Hän sai voittoa toiset viisi talenttia.
Samoin palvelija, joka oli saanut kaksi talenttia,
voitti toiset kaksi talenttia.

Palvelija, joka oli saanut yhden talentin,
kätki talentin maakuoppaan.

Pitkän ajan kuluttua isäntä palasi takaisin.
Hän vaati palvelijoitaan tilitykset rahoista.
Palvelija, joka oli saanut viisi talenttia,
toi toiset viisi talenttia.
Hän sanoi isännälle:
’Herra, sinä annoit minulle viisi talenttia.
Olen hankkinut voittoa toiset viisi talenttia.’
Isäntä sanoi palvelijalle:
’Hyvin tehty!
Olet hyvä ja luotettava palvelija.
Olet ollut uskollinen pienessä,
minä annan paljon sinun vastuullesi.
Tule ilojuhlaan!’

Palvelija, joka oli saanut kaksi talenttia,
sanoi isännälle:
’Herra, annoit minulle kaksi talenttia.
Olen hankkinut voittoa kaksi talenttia.’
Isäntä sanoi palvelijalle:
’Hyvin tehty!
Olet hyvä ja luotettava palvelija.
Olet ollut uskollinen pienessä,
minä annan paljon sinun vastuullesi.
Tule ilojuhlaan!’

Palvelija, joka oli saanut yhden talentin,
tuli viimeisenä isännän luo.
Hän sanoi isännälle:
’Herra, minä tiesin, että
sinä olet ankara mies.
Minä pelkäsin sinua, sen tähden
minä kaivoin talentin maahan.
Tässä on rahasi.’
Isäntä vastasi hänelle:
’Sinä olet kelvoton ja laiska palvelija!
Sinun olisi pitänyt viedä raha pankkiin,
silloin olisin saanut omani korkojen kanssa takaisin.’

Isäntä sanoi:
’Ottakaa talentti pois tältä palvelijalta.
Antakaa se sille palvelijalle,
jolla on kymmenen talenttia.’

Isäntä jatkoi:
’Jolla on jo paljon,
hänelle annetaan lisää.
Hänellä on oleva yltäkyllin.
Jolla on vähän,
häneltä otetaan pois se vähäkin.’

Isäntä käski:
’Heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen.
Siellä itketään ja kiristellään hampaita.’”

TAI

Evankeliumi

Luuk. 12:42–48

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 12

Jeesus kertoi uskollisesta taloudenhoitajasta:
”Uskollinen taloudenhoitaja huolehtii palvelijoista ja
hän jakaa heille vilja-annokset oikeaan aikaan.
Isäntä uskoo omaisuutensa tällaisen palvelijan hoitoon.

Palvelija voi ajatella:
’Isäntä ei tule pitkään aikaan!’
Palvelija alkaa pahoin pidellä palvelijoita.
Hän syö ja juo ja juopottelee.

Isäntä tulee takaisin yllättäen.
Hän lyö palvelijan kuoliaaksi.

Jos palvelija ei toimi isännän tahdon mukaan,
hän saa rangaistuksen.
Jolle on paljon annettu,
siltä vaaditaan paljon.
Jolle on paljon uskottu,
se pannaan vastuuseen paljosta.”

Päivän rukous

Pyhä Jumala.
Jokainen päivä on sinun lahjasi meille.
Opeta meitä käyttämään aikamme viisaasti
ja lähimmäisten hyväksi.
Auta meitä elämään kuten olet opettanut.
Rukoilemme tätä Poikasi Jeesuksen kautta.

11. sunnuntai helluntaista

Evankeliumi

Luuk. 19:41–48

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 19

Jeesus meni Jerusalemin temppeliin.
Temppelin pihalla oli kauppiaita,
jotka myivät uhrieläimiä.
Jeesus sanoi heille:
”Raamatussa on kirjoitettu temppelistä:
’Minun huoneeni on rukouksen huone.’
Mutta nyt te olette tehneet
temppelistä rosvojen luolan.”

Jeesus opetti joka päivä temppelissä.
Juutalaiset kansanjohtajat miettivät,
miten raivata Jeesus pois tieltä.
Mutta he eivät keksineet, mitä tehdä,
sillä koko kansa oli Jeesuksen ympärillä ja
kuunteli hänen opetustaan.

TAI

Evankeliumi

Luuk. 4:23–30

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 4

Jeesus sanoi:
”Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan.
Israelissa oli monta leskeä nälänhädän aikana.
Kuitenkin Jumala lähetti
profeetta Elian Sidonin maahan,
Sarpatin leskivaimon luo.
Samoin Israelissa oli monta spitaalia sairastavaa.
Vain syyrialainen Naaman puhdistui spitaalista.”

Ihmiset kuulivat Jeesuksen puheen ja
he raivostuivat.
He ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista
He veivät hänet jyrkänteelle ja
he aikoivat syöstä hänet sieltä alas.

Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja
hän jatkoi matkaansa.

TAI

Evankeliumi

Matt. 11:20–24

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 11

Jeesus teki ihmetekoja monissa kaupungeissa.
Ihmiset eivät kuitenkaan tehneet parannusta.

Jeesus moitti kaupunkeja:
”Voi Korasinin ja Betsaidan kaupunkeja!
Jos olisin tehnyt ihmetekoja Tyroksessa ja Sidonissa,
niiden asukkaat olisivat katuneet syntejään.
He olisivat tehneet parannuksen.”

Jeesus jatkoi:
”Kapernaum, korotetaanko sinut taivaaseen?
Ei, sinut syöstään tuonelaan.
Jos olisin tehnyt ihmeteot Sodomassa,
se olisi pystyssä vieläkin.
Sodoma pääsee vähemmällä tuomiopäivänä.”

Päivän rukous

Pyhä Jumala.
Sinä olet toivomme ja turvamme.
Sinä kutsut meitä luoksesi.
Anna meille viisautta ymmärtää sinun hyvä tahtosi.
Vahvista uskoamme sinuun.
Rukoilemme tätä Poikasi Jeesuksen kautta.

12. sunnuntai helluntaista

Evankeliumi

Luuk. 18:9–14

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 18

Jeesus kertoi kahdesta miehestä,
jotka menivät temppeliin rukoilemaan:

”Kaksi miestä meni temppeliin.
Toinen oli juutalainen opettaja,
toinen oli tullimies.

Opettaja asettui seisomaan
omalle paikalleen ja rukoili:
’Jumala, minä kiitän sinua, että
en ole sellainen kuin muut ihmiset.
En ole niin kuin rosvot ja huijarit,
aviorikoksen tekijät tai tuo tullimies.
Minä paastoan kahtena päivänä viikossa ja
maksan verot kaikesta.’

Tullimies seisoi takana.
Hän katsoi alas maahan ja sanoi:
’Jumala, armahda minua syntistä.’”

Jeesus jatkoi:
”Jumala kuuli tullimiehen rukouksen ja
armahti häntä.

Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta
joka itsensä alentaa, se korotetaan.”

TAI

Evankeliumi

Matt. 21:28–32

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 21

Jeesus kertoi vertauksen juutalaisille johtajille:
”Miehellä oli kaksi poikaa.
Hän sanoi toiselle pojalle:
’Poikani, mene tänään viinitarhaani työhön.’
’En minä halua”,
poika vastasi.

Myöhemmin poika muutti mielensä ja
hän meni työhön isänsä viinitarhaan.

Isä sanoi toiselle pojalle:
’Poikani, mene tänään viinitarhaani työhön.’
Poika vastasi:
’Menen kyllä, isä.’
Poika ei kuitenkaan mennyt.”

Jeesus kysyi:
”Kumpi pojista teki,
mitä hänen isänsä tahtoi?”
Juutalaiset johtajat vastasivat:
”Edellinen.”

Jeesus sanoi heille:
”Johannes Kastaja avasi teille tien Jumalan luo, mutta
te ette uskoneet häntä.
Syntiset ihmiset uskoivat.
He menevät Jumalan valtakuntaan ennen teitä.”

TAI

Evankeliumi

Matt. 23:1–12

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 23

Jeesus puhui väkijoukolle ja oppilailleen:
”Tehkää niin kuin juutalaiset opettajat sanovat.
Älkää tehkö niin kuin he tekevät.
He puhuvat yhtä ja
he tekevät toista.”

Jeesus jatkoi:
”He antavat sääntöjä ja vaatimuksia muille, mutta
he eivät halua itse toteuttaa niitä.
He tekevät kaiken sen tähden, että
ihmiset huomaisivat heidät.
He istuvat mielellään kunniapaikoilla.
He ovat hyvillään, kun
ihmiset kutsuvat heitä opettajiksi.”

Jeesus kehotti:
”Älkää te antako kutsua itseänne opettajaksi.
Teillä on vain yksi opettaja ja
te olette kaikki veljiä.

Älkää kutsuko isäksi ketään maan päällä
Teillä on yksi isä,
hän on taivaissa.
Älkää antako kutsua itseänne mestariksi.
Teillä on vain yksi mestari,
hän on Kristus.
Joka teistä on suurin,
hän olkoon toisten palvelija.
Sillä joka itsensä korottaa,
hänet alennetaan.
Joka itsensä alentaa,
hänet korotetaan.”

Päivän rukous

Pyhä Jumala.
Poikasi Jeesus avasi meille tien luoksesi.
Sinun edessäsi saamme olla rehellisiä, koska tunnet meidät.
Auta, että emme vertaa itseämme muihin.
Anna meille nöyryyttä ottaa vastaan sinun armosi.
Auta meitä elämään sinun tahtosi mukaan.
Rukoilemme tätä Poikasi Jeesuksen kautta.

13. sunnuntai helluntaista

Evankeliumi

Mark. 7:31–37

Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 7

Jeesus tuli taas Gennesaretin järvelle.
Siellä hänen luokseen tuotiin kuuro mies,
joka ei pystynyt puhumaan kunnolla.
Tuojat pyysivät, että
Jeesus panisi kätensä miehen päälle ja
siunaisi hänet.

Jeesus vei miehen sivuun ihmisjoukosta.
Hän pani sormensa miehen korviin,
ja kosketti hänen kieltään.
Sitten Jeesus katsoi taivaalle,
huokasi ja sanoi miehelle: ”Effata.”
Se tarkoittaa: aukene.

Silloin miehen korvat aukenivat ja
hänen kielensä vapautui, niin että
hän puhui selkeästi.

Jeesus sanoi ihmisille:
”Älkää kertoko tästä kenellekään.”
Mitä enemmän Jeesus kielsi,
sitä enemmän ihmiset kertoivat tapahtumasta.

Kaikki ihmiset olivat hämmästyneitä ja
he sanoivat:
”Jeesus on tehnyt paljon hyvää.
Hän saa kuurot kuulemaan ja
mykät puhumaan.”

TAI

Evankeliumi

Matt. 12:33–37

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 12

Jeesus sanoi:
”Jos puu on hyvä,
sen hedelmäkin on hyvä.
Jos puu on huono,
sen hedelmäkin on huono.

Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.
Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää,
paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa.
Ihmisten on tehtävä tili jokaisesta turhasta sanasta.
Sinut julistetaan syyttömäksi sanojesi perusteella ja
sinut tuomitaan syylliseksi sanojesi perusteella.”

TAI

Evankeliumi

Joh. 9: 1–7, 39–41

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 9

Jeesus näki tien varrella miehen,
joka oli ollut sokea syntymästään asti.

Oppilaat kysyivät Jeesukselta:
”Opettaja, kuka on tehnyt sen synnin, jonka takia
hän on syntynyt sokeana?
Hän itse vai hänen vanhempansa?”
Jeesus vastasi:
”Ei hän eivätkä hänen vanhempansa.
Hän on syntynyt sokeana, jotta
Jumalan teot tulisivat hänessä ilmi.”

Jeesus lisäsi:
Niin kauan kuin minä olen maailmassa,
minä olen maailman valo.”

Jeesus sylkäisi maahan ja
hän teki syljestä tahnaa.
Hän siveli sitä sokean miehen silmiin.
Jeesus sanoi miehelle:
”Mene Siloan altaalle ja peseydy.”

Mies meni altaalle ja
hän peseytyi.
Sokea mies palasi takaisin näkevänä.

Jeesus sanoi:
”Minä olen tullut tähän maailmaa, että
minä panisin toimeen tuomion:
Sokeat saavat näkönsä ja
näkevistä tulee sokeita.”

Juutalaiset opettajat kuulivat Jeesuksen sanat.
He kysyivät Jeesukselta:
”Et kai tarkoita, että
mekin olemme sokeita?”
Jeesus vastasi heille:
”Jos olisitte sokeita,
teitä ei syytettäisi synnistä.
Te väitätte näkevänne, sen tähden
synti pysyy teissä.”

Päivän rukous

Pyhä Jumala, meidän Luojamme.
Sinä ilmaiset rakkautesi meitä kohtaan monella tavalla.
Vapauta meidät synnistä,
joka estää meitä ottamasta vastaan sinun hyvyytesi.
Opeta meitä iloitsemaan ja kiittämään kaikesta siitä,
mitä meille annat.
Ota vastaan rukouksemme.

14. sunnuntai helluntaista

Evankeliumi

Luuk. 10:25–37

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 10

Piirretty sydän, jonka sisällä on maapallo.

Eräs juutalainen opettaja kysyi Jeesukselta:
”Mitä minun pitää tehdä, että
pelastun ja saan ikuisen elämän?”

Jeesus vastasi hänelle:
”Mitä Raamatussa sanotaan?
Opettaja sanoi:
”Rakasta Jumalaa koko sydämestäsi ja
koko sielustasi, koko voimallasi ja
kaikella ymmärrykselläsi.
Ja rakasta lähimmäistäsi
niin kuin itseäsi.”
Jeesus sanoi:
”Oikein vastasit. Tee niin!”

Juutalainen opettaja halusi osoittaa, että
hän noudattaa lakia.
Hän kysyi Jeesukselta:
”Kuka on minun lähimmäiseni?”

Silloin Jeesus kertoi miehestä,
joka ryöstettiin matkalla Jerikoon.

”Eräs mies matkusti Jerikoon.
Rosvot hyökkäsivät miehen kimppuun ja
ryöstivät hänet.
He löivät miestä ja
jättivät hänet haavoittuneena tielle.
Mies kuolisi, ellei kukaan auttaisi häntä.

Samaa tietä kulkivat ensin juutalainen pappi ja
papin apulainen.
Molemmat väistivät ryöstettyä ja
menivät ohitse.

Vähän myöhemmin
samaa tietä kulki eräs samarialainen,
jota juutalaiset halveksivat.
Juutalaiset eivät yleensä
olleet tekemisissä samarialaisten kanssa.
Samarialainen pysähtyi ja
auttoi ryöstettyä miestä.
Hän puhdisti ja sitoi miehen haavat ja
vei tämän majataloon.

Seuraavana aamuna
samarialainen antoi rahaa
majatalon isännälle ja sanoi:
”Hoida haavoittunutta.
Jos sinulle tulee enemmän kuluja,
minä korvaan ne,
kun tulen takaisin.”

Kun Jeesus oli lopettanut kertomuksen,
hän kysyi:
”Kuka näistä kolmesta
oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?”
Juutalainen opettaja vastasi:
”Se, joka auttoi häntä.”
Jeesus sanoi:
”Tee sinä samoin.”

TAI

Evankeliumi

Matt. 5:43–48

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 5

Jeesus sanoi:
”Teille on opetettu:
’Rakasta lähimmäistäsi ja
vihaa vihamiestäsi.’
Minä sanon teille:
rakastakaa vihamiehiänne ja
rukoilkaa vainoojienne puolesta.
Kun te teette näin,
te olette taivaallisen Isänne lapsia.
Olkaa täydellisiä, niin kuin
teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.”

TAI

Evankeliumi

Mark. 12:41–44

Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 12

Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua.
Hän katseli, kuinka
ihmiset panivat siihen rahaa.
Monet rikkaat antoivat paljon.
Köyhä leskivaimo pani arkkuun kaksi pientä lanttia.

Jeesus kutsui oppilaansa luokseen.
Hän sanoi heille:
”Tämä köyhä leski pani uhriarkkuun
enemmän kuin yksikään toinen.
Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta
hän antoi vähästään.
Hän antoi kaiken mitä hänellä oli.
Hän antoi kaiken mitä
hän olisi tarvinnut elääkseen.”

Päivän rukous

Pyhä Jumala, rakas Taivaan Isä.
Sinun rakkautesi ylittää kaikki rajat.
Opeta meitä rakastamaan ihmisiä lähellä ja kaukana.
Auta meitä ymmärtämään,
että jokainen ihminen on lähimmäinen.
Ota vastaan rukouksemme.

15. sunnuntai helluntaista

Evankeliumi

Luuk. 17:11–19

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 17

Jeesus oli matkalla kohti Jerusalemia.
Matkalla häntä vastaan tuli
kymmenen miestä, jotka
sairastivat spitaalia.

Spitaalia sairastavat eivät saaneet
olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa.
Sen tähden he huusivat kauempaa Jeesukselle:
”Jeesus, opettaja, armahda meitä!”

Jeesus sanoi heille:
”Menkää näyttämään itsenne papeille!”
Juutalaisen tavan mukaan niiden,
jotka paranivat spitaalista,
piti uhrata Jumalalle kiitokseksi.

Spitaaliset miehet lähtivät pappien luo.
Matkalla he huomasivat, että
he olivat parantuneet.
Silloin yksi mies palasi takaisin Jeesuksen luo.
Hän oli samarialainen.

Mies halusi kiittää Jeesusta.
Jeesus ihmetteli:
”Oletko sinä ainoa, joka parani?
Missä muut miehet ovat?”

Jeesus sanoi miehelle:
”Sinun uskosi on pelastanut sinut.”

TAI

Evankeliumi

Joh. 5:1–15

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 5

Jeesus lähti Jerusalemiin.
Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas,
jonka nimi on heprean kielellä Betesda.
Allasta reunustaa viisi pylväshallia.
Niissä makasi suuri joukko sairaita:
sokeita, rampoja ja halvaantuneita.
He odottivat, että
altaan vesi alkaisi liikkua.

Aika ajoin Herran enkeli laskeutui lammikkoon.
Hän pani veden kuohumaan.
Joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen,
hän tuli terveeksi.

Siellä oli mies,
joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta.
Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla.
Jeesus tiesi, että
mies oli jo pitkään ollut sairas.

Jeesus kysyi mieheltä:
”Tahdotko tulla terveeksi?”
Mies vastasi:
”Herra, minulla ei ole ketään,
joka auttaisi minut altaaseen.
Aina kun yritän sinne,
joku toinen ehtii ennen minua.”

Jeesus sanoi miehelle:
”Nouse, ota vuodemattosi ja kävele.”
Mies tuli heti terveeksi.
Hän otti vuodemattonsa ja
hän käveli.

Tämä tapahtui sapattina,
joka on juutalaisten lepopäivä.
Juutalaiset sanoivat miehelle:
”Nyt on sapatti,
sinun ei ole lupa kantaa vuodemattoasi.”
Mies vastasi heille:
”Se, joka teki minut terveeksi,
sanoi minulle:
’Ota vuoteesi ja kävele.’”

Juutalaiset kysyivät mieheltä:
”Kuka käski sinun ottaa vuodemattosi ja kävellä?”
Mies vastasi heille:
”En tiedä, kuka se oli.
Hän hävisi ihmisjoukkoon.”

Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä.
Hän sanoi miehelle:
”Sinä olet nyt terve.
Älä tee syntiä, että
sinulle ei kävisi pahemmin.”

Mies kertoi juutalaisille:
”Jeesus paransi minut.”

TAI

Evankeliumi

Matt. 11:25–30

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 11

Jeesus sanoi:
”Jumala, sinä olet salannut kaiken viisailta.
Sinä ilmoittanut sen tavallisille ihmisille.”

Jeesus jatkoi:
”Isä on antanut kaiken minun valtaani.
Isä tuntee minut ja
minä tunnen Isän.
Isän tuntevat myös ne,
joille minä hänet ilmoitan.”

Jeesus sanoi:
”Te työn uuvuttamat,
tulkaa minun luokseni.
Minä annan teille levon.
Ottakaa minun ikeeni harteillenne.
Minun ikeeni on hyvä kantaa.
Minun kuormani on kevyt.”

Päivän rukous

Pyhä Jumala, meidän Isämme taivaassa.
Sinä olet luonut meidät.
Sinä annat meille kaiken hyvän.
Auta meitä huomaamaan hyvät tekosi
ja opeta meitä kiittämään niistä.
Rukoilemme tätä Poikasi Jeesuksen kautta.

16. sunnuntai helluntaista

Evankeliumi

Matt. 6:25–34

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 6

Jeesus opetti ihmisiä:
”Älkää huolehtiko turhaan.
Katsokaa taivaan lintuja:
ne eivät kylvä tai kokoa satoa.
Kuitenkin taivaan Isä antaa niille ruokaa.

Olettehan te arvokkaampia kuin linnut.
Älkää siis murehtiko,
mitä syötte ja juotte.

Katsokaa kukkia:
eivät ne kehrää lankaa tai
ompele vaatteita.
Kuitenkin ne ovat kauniimpia kuin
kuningas Salomo koreissa vaatteissaan.

Jos Jumala näin huolehtii kukista,
jotka kuihtuvat pian,
totta kai hän huolehtii teistä.
Älkää siis huolehtiko,
mistä saisitte vaatteet.

Teidän taivaallinen Isänne tietää, että
te tarvitsette ruokaa ja vaatteita.
Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja
toteuttakaa Jumalan tahtoa, niin
te saatte kaiken, mitä tarvitsette.

Älkää siis huolehtiko huomispäivästä,
se pitää kyllä itsestään huolen.
Kullekin päivälle riittävät
sen omat murheet.

TAI

Evankeliumi

Luuk. 10:38–42

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 10

Jeesus ja hänen oppilaansa tulivat erääseen kylään.
Siellä asuivat sisarukset Martta ja Maria.

Martta kutsui Jeesuksen vieraakseen.
Maria asettui istumaan Jeesuksen jalkojen juureen.
Hän kuunteli Jeesuksen puhetta.

Martalla oli kädet täynnä työtä, kun
hän palveli vieraita.

Martta sanoi Jeesukselle:
”Etkö välitä siitä, että
sisareni jättää kaikki työt minulle?
Sano hänelle:
’Auta sisartasi!’”
Jeesus vastasi Martalle:
”Martta, sinä huolehdit niin monista asioista.
Vain yksi on tarpeen.
Maria on valinnut hyvän osan.
Sitä ei oteta häneltä pois.”

TAI

Evankeliumi

Matt. 6:19–24

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 6

Jeesus sanoo:
”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle.
Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan.
Varkaat murtautuvat sisään ja varastavat.
Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen.
Siellä koi ja ruoste eivät tee tuhojaan.
Varkaat murtaudu sisään ja varasta.
Missä on aarteesi,
siellä on myös sydämesi.”

”Silmä on ruumiin lamppu.
Jos silmäsi on terve,
koko ruumiisi on valaistu.
Jos silmäsi ovat huonot,
koko ruumiisi on pimeä.
Jos valo sinussa on pimeyttä,
millainen onkaan pimeys!”

”Kukaan ei voi palvella kahta herraa.
Jos hän toista rakastaa,
hän vihaa toista.
Jos hän toista pitää arvossa,
hän halveksii toista.
Te ette voi palvella sekä Jumalaa että rahaa.”

Päivän rukous

Pyhä Jumala, meidän Luojamme.
Sinä huolehdit kaikesta elämästä maan päällä.
Anna meille voimaa luottaa siihen,
että sinä pidät meistä huolta.
Auta meitä jättämään pois turhat murheet.
Rukoilemme tätä Poikasi Jeesuksen kautta.

17. sunnuntai helluntaista

Evankeliumi

Luuk 7:11–16

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 7

Jeesus ja oppilaat lähtivät
Nainin kaupunkiin.
Suuri joukko ihmisiä kulki mukana.

Kun Jeesus oli lähellä kaupungin porttia,
hän näki, että
portista kannettiin paareilla
kuollutta poikaa.
Pojan äitinsä oli leski ja
poika oli hänen ainoa lapsensa.

Kun Jeesus näki äidin, hän sääli tätä.
Hän sanoi äidille: ”Älä itke”.

Jeesus meni paarien luo ja
kosketti niitä.
Kantajat pysähtyivät.

Jeesus sanoi kuolleelle: ”Nouse!”
Poika nousi istumaan ja alkoi puhua.
Pojan äiti oli iloinen, kun
hän sai pojan takaisin.

Ihmiset joutuivat pelon valtaan.
He ylistivät Jumalaa:
”Keskuuteemme on tullut suuri profeetta.
Jumala on tullut auttamaan meitä.”

TAI

Evankeliumi

Joh. 11:21–29 (30–31) 32–45

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 11

Martta sanoi Jeesukselle:
”Herra, jos sinä olisit ollut täällä,
veljeni Lasarus ei olisi kuollut.”

Martta jatkoi:
”Minä tiedän, että
Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät.”
Jeesus sanoi Martalle:
”Veljesi nousee kuolleista.”
Martta vastasi Jeesukselle:
”Minä tiedän, että
hän nousee viimeisenä päivänä, ylösnousemuksessa.”

Jeesus sanoi:
”Minä olen ylösnousemus ja elämä.
Joka uskoo minuun, hän saa elää.
Joka elää ja uskoo minuun,
hän ei kuole ikinä.
Uskotko tämän?”
Martta vastasi:
”Uskon, Herra.
Minä uskon, että
sinä olet Kristus.
Sinä olet Jumalan Poika,
jonka oli määrä tulla maailmaan.”

Martta palasi kotiin.
Hän sanoi sisarelleen Marialle:
”Jeesus on täällä.
Hän kutsuu sinua.”

(Jeesus ei ollut vielä saapunut kylään.
Hän oli yhä siellä, missä
Martta oli hänet tavannut.

Juutalaisia oli kokoontunut taloon.
He lohduttivat Mariaa.
Ihmiset näkivät, että
Maria lähti ulos.
He ajattelivat, että
Maria meni haudalle itkemään.
Ihmiset seurasivat häntä.)

Kun Maria tuli Jeesuksen luo,
hän vaipui Jeesuksen jalkojen juureen.
Maria sanoi Jeesukselle:
”Herra, jos sinä olisit ollut täällä,
veljeni Lasarus ei olisi kuollut.”

Jeesus näki, että
Maria ja muut ihmiset itkivät.
Jeesus liikuttui tästä.
Ihmiset sanoivat:
”Lasarus oli hänelle rakas.”
Jotkut kysyivat:
”Olisiko Jeesus voinut estää Lasaruksen kuoleman?”

Jeesus kysyi:
”Missä Lasaruksen hauta on?”
Jeesus meni järkyttyneenä Lasaruksen haudalle.
Hauta oli luola,
jonka suulla oli kivi.

Jeesus käski:
”Ottakaa kivi pois.”
Martta sanoi Jeesukselle:
”Herra, ruumis haisee jo.
Lasarus on ollut haudassa jo neljä päivää.”
Jeesus vastasi hänelle:
”Min sanoin sinulle, että
sinä näet Jumalan kirkkauden.”

Kivi otettiin pois hautaluolan suulta.
Jeesus kohotti katseensa kohti taivasta.
Hän sanoi:
”Isä, minä kiitän sinua, että
sinä olet kuullut minua.
Sinä olet lähettänyt minut.
Minä sanon tämän ihmisten tähden, että
hekin uskoisivat sen.”

Jeesus huusi suurella äänellä:
”Lasarus, tule ulos!”
Kuollut tuli haudasta.
Hänellä oli kädet ja jalat siteissä ja
hänen kasvonsa olivat hikiliinan peitossa.

Jeesus sanoi:
”Avatkaa siteet ja
antakaa hänen mennä.”

Monet juutalaisista näkivät,
mitä Jeesus teki.
He uskoivat Jeesukseen.

TAI

Evankeliumi

Joh. 5:19–21

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 5

Jeesus sanoi juutalaisille:
”Minä en voi tehdä mitään omin voimin.
Minä teen sen,
mitä Isä tekee.
Isä rakastaa minua.
Hän näyttää minulle kaiken,
mitä hän tekee.
Isä herättää kuolleet ja
hän antaa heille elämän.
Samoin minä annan elämän kenelle tahdon.”

Päivän rukous

Pyhä Jumala.
Poikasi Jeesus Kristus on voittanut kuoleman.
Vahvista uskoamme häneen
ja ikuiseen elämään sinun kanssasi.
Rukoilemme tätä Poikasi Jeesuksen kautta.

18. sunnuntai helluntaista

Evankeliumi

Luuk. 14:1–6

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 14

Oli juutalaisten pyhäpäivä, sapatti.
Silloin ei saanut tehdä töitä.
Jeesus meni erään juutalaisen uskonnollisen
johtajan luo aterialle.
Sinne tuli mies, joka sairasti vesipöhöä.
Jeesus kysyi juutalaisilta
uskonnollisilta johtajilta:
”Saako sapattina parantaa sairaita?”
He eivät vastanneet mitään.
Silloin Jeesus kosketti sairasta miestä ja paransi hänet.

Jeesus kysyi uudelleen:
”Jos jonkun miehen poika tai
härkä putoaa kaivoon,
kyllähän mies heti nostaa poikansa tai
härkänsä ylös, vaikka olisi pyhäpäivä?”
Miten te tekisitte?”
Mutta he eivät osanneet vastata mitään.

TAI

Evankeliumi

Mark. 2:18–22

Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 2

Ihmiset näkivät, että
Johannes Kastajan oppilaat ja
juutalaiset opettajat paastosivat.

Ihmiset kysyivät Jeesukselta:
”Miksi sinun oppilaasi eivät paastoa?”
Jeesus vastasi:
”Häävieraat eivät voi paastota, kun
sulhanen on heidän kanssaan!
Kun sulhanen on poissa,
he paastoavat.”

Jeesus jatkoi:
”Kukaan ei ompele uudesta kankaasta paikkaa vanhaan viittaan.
Muuten vanha vaate repeää uuden paikan vierestä ja
reikä on entistä isompi.
Kukaan ei laske uutta viiniä vanhoihin leileihin.
Silloinhan viini rikkoo ne.
Sekä viini että leilit menevät hukkaan.
Uusi viini on laskettava uusiin leileihin.”

TAI

Evankeliumi

Mark. 7:5–13

Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 7

Juutalaiset opettajat kysyivät Jeesukselta:
”Miksi sinun oppilaasi eivät noudata vanhoja tapoja?
He syövät epäpuhtain käsin.”
Jeesus vastasi heille:
”Te olette tekopyhiä!
Profeetta Jesaja on ennustanut teistä oikein:
’Tämä kansa kunnioittaa minua puheissaan, mutta
sen sydän on kaukana minusta.
He opettavat ihmisten tekemiä käskyjä, mutta
Jumalan käskyt te olette hylänneet.’”

Jeesus jatkoi:
”Te teette tyhjäksi Jumalan käskyn, jotta
te voisitte noudattaa omia sääntöjänne.”

Päivän rukous

Pyhä Jumala, rakas Isämme taivaassa.
Sinä kutsut meidät vapauteen.
Vapauta meidät vääristä säännöistä ja peloista,
jotka sitovat meitä.
Anna meille voimaa palvella lähimmäisiä.
Ota vastaan rukouksemme.

19. sunnuntai helluntaista

Evankeliumi

Matt. 22:34–40

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 22

Eräs juutalainen opettaja
kysyi Jeesukselta:
”Opettaja, mikä on lain tärkein käsky?”
Jeesus vastasi:
”Rakasta Herraa, Jumalaasi,
koko sydämestäsi,
koko sielustasi ja mielestäsi.
Tämä on tärkein käsky.

Toinen yhtä tärkeä käsky on tämä:
Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Kaikki tiivistyy näihin kahteen käskyyn.”

TAI

Evankeliumi

Mark. 12:28–34

Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 12

Eräs juutalainen opettaja kysyi Jeesukselta:
”Mikä käsky on kaikkein tärkein?”
Jeesus vastasi:
”Tämä on tärkein käsky:
’Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Jumala.
Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi,
koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’
Toinen tärkeä käsky on tämä:
’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’
Näitä tärkeämpää käskyä ei ole.”

Juutalainen sanoi Jeesukselle:
”Oikein, opettaja!
Sinä puhut totta, kun
sinä sanot, että
on vain yksi Jumala.
Tärkeintä on se, että
rakastat Jumalaa koko sydämestäsi,
kaikella ymmärrykselläsi ja kaikella voimallasi ja
rakastat lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”
Jeesus sanoi hänelle:
”Sinä olet lähellä Jumalan valtakuntaa.”

TAI

Evankeliumi

Joh. 13:31–35

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 13

Jeesus sanoi oppilailleen:
”Nyt minut on kirkastettu ja
Jumala on kirkastunut minussa.”

Jeesus jatkoi puhettaan:
”Minä olen vielä vähän aikaa teidän kanssanne.
Myöhemmin te etsitte minua, mutta
minne minä menen, sinne ette te pääse.”

”Minä annan teille uuden käskyn:
rakastakaa toisianne!
Niin kuin minä olen rakastanut teitä,
rakastakaa tekin toinen toistanne.
Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos
te rakastatte toisianne.”

Päivän rukous

Pyhä Jumala.
Sinä tahdot,
että me rakastamme sinua ja lähimmäisiä.
Anna Pyhän Hengen opettaa meille, mitä rakkaus on.
Anna meille voimaa rakastaa.
Rukoilemme tätä Poikasi Jeesuksen kautta.

Evästeasetukset
Top