Evlutkirkko Sites > Kirkon selkokieliset sivut > Perhejuhlat > Hautaan siunaaminen

Hautaan siunaaminen

hautaan siunaaminenKristinuskon mukaan kuolema ei ole kaiken loppu. Uskomme ylösnousemukseen. Sen tähden hautaan siunaamisessa on myös toivo ylösnousemuksesta ja taivaaseen pääsemisestä.

Hautaan siunaaminen

Siunaustilaisuuteen kuuluu Raamatun lukua, rukouksia, puhe, virsiä ja muuta musiikkia. Kun pappi siunaa vainajan, hän sanoo vainajan nimen ja siunaa hänet esimerkiksi seuraavilla sanoilla: ”Maasta sinä olet tullut, maaksi sinun pitää jälleen tulla. Jeesus Kristus, Vapahtajamme, herättää sinut viimeisenä päivänä.” Samalla pappi laittaa kolme kertaa hiekkaa arkulle.

Siunaustilaisuuden alussa tai lopussa omaiset, sukulaiset, työtoverit ja ystävät vievät arkulle kukkatervehdyksen.

Hautaan siunaaminen voidaan toimittaa siunauskappelissa tai haudalla. Kun arkku lasketaan hautaan, voidaan laulaa virsi. Jos vainaja tuhkataan, tuhkauurna lasketaan hautaan myöhemmin.

Muistotilaisuus

Hautaan siunaamisen jälkeen pidetään muistotilaisuus. Tilaisuudessa muistellaan vainajaa ja hänen elämäänsä. Muistotilaisuudessa on tapana lukea adressit. Adressi on suuri kortti, jossa on surunvalittelu omaisille. Muistotilaisuudessa lauletaan virsiä ja voidaan esitettää musiikkia.

Hautaan siunaamisen selkomukautus

Hautaan siunaaminen kuvasarja

Surusta selviää -opas

Evästeasetukset
Top